Markkinoiden paras saatavilla oleva JETTA 2.0 seinärakenne

Talopaketti valmiiksi rakennettuna

Jetta-Talo on erikoistunut talopakettien toimittamiseen, mikä tarkoittaa sitä, että asiakkaalle jää oma osuutensa työstä talon elementtien toimittamisen jälkeen. Yhteistyökumppaneidemme avulla talopaketista valmistuu kuitenkin helposti myös avaimet käteen -talo.

Jetta-Talo on erikoistunut talopakettien toimittamiseen, mikä tarkoittaa sitä, että asiakkaalle jää oma osuutensa työstä talon elementtien toimittamisen jälkeen. Yhteistyökumppaneidemme avulla talopaketista valmistuu kuitenkin helposti myös lähes muuttovalmis talo.

Sisällöllä on merkitystä talopakettitoimituksissa

Monet omakotitaloprojektiin lähtevistä arvostavat nimenomaan sitä, että talopaketissa kaikkea ei tarvitse ostaa valmiina, vaan itse tekemällä voi säästää kokonaisbudjetissa. Myös muuttovalmiilla talotoimituksilla on kuitenkin oma vankka kannattajakuntansa.

Jetta-Talolla toimitusten kattavuus on yksi vahvoista valteista. Jo Jetta-Talon vakiotoimituspaketti on keskivertoa yksityiskohtaisempi. Esimerkiksi ulkoseinien suurelementeissä on sisäverhoukset valmiina kiinni ja ikkunoiden sekä ovien yläpuoliset tuuletusraot kuuluvat toimitukseen, samoin kuin pieneläinverkot. Pienilläkin yksityiskohdilla voi lopulta olla tuntuva merkitys kokonaisuudessa.

Jetta-Talon levyvalmis toimitus on talopakettivaihtoehdoista laajin ja sisällöltään jo melko lähellä muuttovalmista toimitusta. Konseptiin kuuluvat perustukset, ulkoverhous ja väliseinät levypinnalla sekä LVI- ja sähköurakka aina loppukalusteita myöten. Lattiat valetaan alakerrassa ja mahdolliseen yläkertaan tehdään plaanovalu.

Lisämaksusta levyvalmiiseen toimitukseen ovat saatavilla myös sisäkatot, saunan sisustus, takka ja väliovet, jolloin asiakkaan omalle vastuulle jäävät enää talon sisäseinä- ja lattiapinnat sekä kalusteet ja kodinkoneet.

Muuttovalmiin kaltainen talo Jetta-Talon yhteistyökumppanien avustuksella

Verkostostamme löytyy lukuisa määrä rakennusalan toimijoita eri puolilta Suomea. Talopaketin rakennuttaminen täysin valmiiksi mahdollistuu hyödyntämällä yhteistyökumppaneistamme löytyvän rakennusliikkeen osaamista. Tällöin lopputuloksena on käytännössä muuttovalmis talo.

Voit tehdä ne rakentamisen vaiheet, johon oma tai läheistesi osaaminen riittää ja teettää vaikeammat työvaiheet rakennusliikkeen avustuksella. Osallistumalla itse rakennustöihin voit saada merkittäviä säästöjä rakennusbudjettiin.

Olennaisinta on kuitenkin se, että Jetta-Talon kanssa taloprojektin toteutus onnistuu joustavasti. Suunnittelemme talopaketin sisällön juuri sinun tarpeitasi ja toiveitasi vastaavaksi, hoidamme luotettavasti kaikki meille kuuluvat työvaiheet ja tarvittaessa autamme sinua löytämään urakoitsijat jäljelle jääviin töihin.

Talopaketti tai mahdollisimman valmis talo – me autamme!

Aloita oma taloprojektisi tutustumalla Jetta-Talon monipuoliseen talomallistoon ja ota meidät mukaan oman asumisratkaisusi ideointiin jo varhaisessa vaiheessa.

Kysy lisää oman alueesi edustajalta. Katso kaikkien edustajien yhteystiedot täältä

Talounelmat todeksi – liity unelmalistalle

Lähde matkalle kohti talounelmiesi toteuttamista. Liity Unelmalistalle ja lähetämme sähköpostiisi inspiraatiota, hyötytietoa sekä ajankohtaisia kampanjoita. Voit poistua listalta milloin haluat.

"*" näyttää pakolliset kentät

Minulla on jo tontti
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ota yhteyttä tai kysy lisää

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.