Jetta-Talo teki Häggblomien talounelmista totta

Häggblomin perhe oli jo pidemmän aikaa haaveillut omakotitalosta – ensisijaisesti kuitenkin vanhasta remontoitavasta puutalosta. Etsinnöistä huolimatta sopivaa ja omalta tuntuvaa taloa ei vain löytynyt. Eräänä päivänä ystäväperhe kuitenkin ilmoitti lähtevänsä ulkomaille kahdeksi vuodeksi. Aluksi Häggblomeilla vitsailtiin talon rakentamisesta ja ystäväperheen talon vuokralaisiksi muuttamisesta. Asiasta kuitenkin päätettiin hyvin nopealla aikataululla. Sitten tapahtui yllättävä, mukava käänne. Aikaisemmin tiedossa ollut mahdollinen suvun omistuksessa oleva tontti tuli lahjaksi.

 Huolellinen suunnittelu on kaiken perusta

”Talon suunnittelu alkoi välittömästi. Suunnitteluvaiheeseen käytettiin rutkasti aikaa – yhteensä noin 5–6 kuukautta. Näin jälkikäteen ajateltuna se kuulostaa pitkältä ajalta. Mielestämme tuo vaihe on kuitenkin talon rakentamisessa kaiken perusta ja voimmekin näin jälkikäteen todeta tuon perusteellisen suunnittelun kannattaneen. Talomme on juuri sellainen kuin sen pitikin olla”, kertoo Heidi Häggblom.

”Monesti rakentamisesta haaveilevat kiertelevät katselemassa talonäyttelyissä kivan näköisiä taloja. Koko ajan kannattaisi kuitenkin muistaa ne tulevalta kodilta halutut ominaisuudet, jotka juuri omalle perheelle ovat tärkeitä ja peilata niitä ominaisuuksia jo valmiisiin esittelytaloihin. Perheemme äitinä olen ollut hyvin onnellinen siitä, että olen saanut suunnitella talomme niin ulko- kuin sisäpuoleltakin.”

”Lukioaikojen jälkeen haaveilin jopa sisustusarkkitehdin ammatista, joten näin suuren projektin suunnittelu on ollut unelmieni täyttymys.”

Itse suunniteltu, avara koti

”Minulla oli ollut näkemys mustakattoisesta valkoisesta talostamme, mutta yhdelläkään talotoimittajalla ei ollut varsinaisesti sen näköistä valmista talomallia. Eräällä kauppareissulla törmäsin ruotsalaista sisustuslehteä selatessani vähän mielikuviani vastaavaan valkoisen talon kuvaan, jota muuntelemalla siitä saisi hyvinkin meidän näköisen unelmakodin. Tietenkin ostin tuon lehden. Se toimi hyvänä innoittajana tulevan talomme ulkoiselle olemukselle.”

”Aurinkoinen, metsän reunaan sijoittuva tonttimme tarjosi loistavat puitteet suuremmallekin terassille. Nykyään saamme nauttia auringosta aamusta iltaan. Pohjaratkaisun pääkohdat muotoutuivat paikoilleen helposti. Huoneista haluttiin avarat ja neliöiltään riittävän käytännölliset. Alakertaan halusimme korotetun kattokorkeuden.”

”Käytännöllisyyden vuoksi halusin yläkertaan vaatehuoneet, kodinhoitohuoneen ja toisen kylpyhuoneistamme. Tämä ratkaisu on ollut meidän perheellemme täydellinen. Parin hankalan tilaratkaisun kanssa arkkitehtiystävä riensi apuun. Moni kodissamme vieraillut on kuvitellut talon neliöt huomattavasti suuremmiksi, joten siinä avaruuden tavoittelussa onnistuimme erinomaisesti.”

Täysi luottamus Jettaan, lopputuloksena viihtyisä ja energiatehokas talo

”Jetta-Talon valitsimme yksinkertaisesti siksi, että meillä oli koko ajan täysi luottamus tämän talotoimittajan laatuun. Toki oli kilpaileviakin talotoimittajia, mutta sisimmässämme taisimme tietää heti alussa päätyvämme Jetta-Taloon.”

”Tilaus- ja toimitusprosessi sujui hienosti. Jos ilmeni ongelmia, Jetta-Talon puolesta asia hoidettiin välittömästi. Talotoimituksemme oli nijn sanottu levyvalmis toimitus, tämän jälkeen edessä oli vielä valtava määrä oman työn osuutta. Lopputulokseen emme voisi olla tyytyväisempiä. Uusi Jetta-Talomme on erittäin energiatehokas, viihtyisä, pienintäkin yksityiskohtaa myöden unelmiemme koti. Ulkonäkönsä puolesta talomme sopii perinteiseen suomalaiseen ympäristöön täydellisesti, ja se näyttää erittäin laadukkaalta.”

”Näin suuressa projektissa ei myyjän osuutta voi vähätellä. Se, millaisen kuvan tuleva rakentaja saa talotoimittajan luotettavuudesta ja laadusta, lähtee ihmisläheisestä myyjästä. Sellainen myyjä hoitaa asiakassuhteen viimeisen päälle, vielä nimien allekirjoitusten jälkeenkin. Kiitos, että vastasitte odotuksiimme!”

Lataa maksuton opas avuksi talopakettien vertailuun

Suunnitteletko omakotitalon rakentamista talopaketista? Lataa avuksi oppaamme, johon kokosimme tärkeimmät perustiedot talopakettia hankittaessa huomioon otettavista asioista.

Yhteydenottopyyntö

Pyydän edustajaanne ottamaan yhteyttä.

  • Ohjaamme tiedon perusteella yhteydenoton eteenpäin.
Tilaa esite

Valitse esitteesi joko sähköisenä tai painettuna ja kotiin toimitettuna.